Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Härmälle piste Vaasasta

 

Härmälle piste Vaasasta


Härmän ensimmäinen vierasottelu Kakkosessa näytti jalkapallon kauneuden. Ensimmäisellä puoliajalla Härmä oli märällä luonnonnurmella mitäänsanomaton, hajuton ja mauton joukkue. Toisaalta isäntänä toiminut FC Kiistokaan ei kauneinta jalkapalloa esittänyt. Ottelun taso oli alussa huono. Molemmat joukkueet viljelivät paljon harhasyöttöjä ja ensimmäinen peli ulkona näkyi kaikille 45:lle paikalle vaivaantuneelle katsojalle.

Ottelun alun tasosta kertoo jotain se, että ensimmäinen laukaus nähtiin 19’peliminuutin jälkeen. Kiiston lähentely-yritys painui kuitenkin kolme metriä yli Tommi Viikin maalin. Tästä ei mennyt kuitenkaan kuin minuutti ottelun ensimmäiseen maaliin. Kiiston Miika Asunmaa lähetti pallon oikealta laidalta kohti maalia, josta pallo kimposi takatolpalla kärkkyneelle Mikko Joensuulle, joka sai jalkansa oikeaan aikaan väliin. Puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkueen lisämaali oli äärimmäisen lähellä. Kiisto-pelurin laukaus viidestä metristä epäonnistui, osuen kuitenkin tolppaan. Vastaan tullut Viik syöksyi tähän palloon, mutta Kiiston hyökkääjä onnistui potkaisemaan pallon Tommin kainalosta maaliviivalla puolustaneen Marko Kouhian jalkaan, josta seurasi purkupallo. Puoliajalle painuttiin 1-0 kotijohdossa.

Toiselle puoliajalle astelikin sitten sisuuntunut ja liikkuva Härmä. Alkukankeus oli taaksejäänyttä elämää. Syötöt napsuivat omille, kaksintaistelut voitettiin ja asenne oli kohdillaan. Härmä saikin ansaitun tasoituksen 54’ jälkeen, kun jälleen kerran maagisen ottelun pelanneen Ilkka Turusen ilmassa lähetetty pystypallo löysi Aleksi Latvasen. Allu väänsi vastustajan puolustajan kanssa, pelasi ulos huonosti vastaan tulleen maalivahdin ja ampui pallon messimäisesti puolivolleystä maaliin. Härmän hurmos jatkui maalin jälkeen, mutta kuin salamana kirkkaana taivaalta, pääsi Petri Heiskari ampumaan pallon oikeaan alakulmaan Härmä-puolustuksen nukahtaessa. Härmä ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan jatkoi hallintaa.

Ensimmäinen mahdollisuus tasoitukseen siunaantui vaihdosta kentälle tulleelle Timo Lekkermäelle, joka otti pallon 16:n rajalla rinnalla haltuun ja ampui suoraan ilmasta, mutta laukauksessa ei ollut tarpeeksi voimaa eikä tarkkuutta. Seuraavan kerran tilaisuuden tasoitukseen sai Joni Lindroos, kun toista puoliaikaa oli pelattu 26min. Rajusti keskikentän pohjalla uurastanut Jussi-Pekka Sorri lähti tukemaan hyökkäystä, raivasi tiensä päätyyn ja syötti pallon pilkun kohdalle Lindroosille. Lindroosilla oli aikaa sijoittaa pallo maaliin monen monta sekuntia, mutta pallo ei irronnut jalasta tarpeeksi aikaisin ja tilanne päättyi tuloksettomaan kulmapotkuun.

Härmän raivoisa tasoituksen hakeminen antoi tilaa kotijoukkueelle, joille ilmaantui paikka lyödä lopullinen naula arkkuun 33’minuutin kohdalla. Jälleen kerran Tommi Viik oli kuitenkin mies paikallaan ja torjui gamesaverilla pallon kulmapotkuksi. Härmän miltei 300-elokuvan tyyppinen taistelu toi kuitenkin ansaitun palkinnon neljä minuuttia ennen loppua, kun ottelun maestro, Ilkka Turunen puski Juuso Niemisen lähettämän kulmapotkun takatolpalta sisään. Lisäajan neljännellä minuutilla tuomari Niklas Kankkonen vihelsi ottelun päättyneeksi ja pisteet jaettiin.

–Ekalla puoliajalla oli jalat bussissa, se ei ollut keneltäkään hyvä. Joukkue oli huono. Toinen jakso oli hyvää peliä ja hallittiin selkeästi. Paikkoja oli voittaa ottelu, debyyttimaalinsa Härmässä tehnyt Latvanen selvitti ja valotti osumaansa: -Ile laitto linjan taakse pallon, en tiedä miks veskari tuli vastaan, mutta pääsi siitä välistä ja sitten oli tyhjä maali. Ei siitä voinut kun tehdä, olis ollu häpee vetää yli tai ohi. Kerrankin oli malttia vetää sisään.

Ottelun erikoisuus nähtiin neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Härmä oli matkassa kapealla ringillä ja kenttävaihtopelaajia oli vain kaksi. Kakkosmaalivahdiksi lähtenyt Tuomas Mäkinen joutui kuitenkin vetämään kenttämiehen vermeet niskaan, kun Jussi-Pekka Sorrin lonkka sanoi itsensä irti. –Jos totta puhutaan, niin vaikeaa oli. Vaikka en kauaa pelannutkaan, niin oli silti raskasta. Viimeksi olin kenttäpelaajana joskus D-junnuissa, Mäkinen kertoili kokemuksestaan.

Härmän tiedotteesta / UrheiluHämeenlinna


Takaisin edelliselle sivulle


Härmä - logo

Härmä - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roope Huhtala HJS paitaan

Roope Huhtala HJS paitaan

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran edustusjoukkue vahvistuu Roope Huhtalan siirtyessä Tampereen Ilveksen organisaatiosta HJS paitaan kauden 2020 kattavalla pelaajasopimuksella.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Veikkausliigan seurat sorvasivat jatkosopimuksen puheenjohtajalleen

Matti Apunen jatkaa Veikkausliigan puheenjohtajana. Päätös asiasta tehtiin keskiviikkona 28. marraskuuta pidetyssä Jalkapalloliiga ry:n vuosikokouksessa.

Lue lisää
Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

Santeri Hostikka kuukauden pelaajaksi

FC Lahden Santeri Hostikka on valittu Veikkausliigan heinäkuun pelaajaksi. Kuukauden valmentajaksi on valittu FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

Lue lisää
Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Liigacupin 2015 lohkojako sinetöity

Jalkapalloliiga ry:n hallitus päätti torstaisessa vuosikokouksessaan Liigacupin 2015 lohkojaosta.

Lue lisää