Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Salibandyliigassa viiden hattutempun sunnuntai

Salibandyliigassa viiden hattutempun sunnuntai

 

Classic jatkaa Salibandyliigan kärjessä kaadettuaan tänään kotonaan NST:n 9-4. Sunnuntain muut voittajat olivat Happee, Viikingit ja SPV. Kaikkiaan sunnuntain otteluissa kirjattiin viisi hattutemppua!

Sarjassa viimeisenä viruva NST livahti Tampereella 0-3-johtoon ennen kuin Classic heräsi pelille. Toiselle tauolle lähdettäessä tilanne oli jo tasan, ja päätösjaksolla Classic katosi viiden lisämaalin myötä horisonttiin. Mikko Leikkanen oli kolmella täysosumallaan isäntien ykköspyssy.

Oulussa Veli-Matti Hynynen nakutti alle kahdessa minuutissa hattutempun Happeen kaataessa OLS:n 11-2. Ottelun avausosuman Hynynen iski ajassa 8.02, ja kello pysähtyi lukemiin 9.59 hänen tehdessään jo joukkueensa kolmannen maalin. Myös Juuso Heikkinen osui Oulussa kolmesti.

Sarjakolmonen Viikingit repäisi kahden pisteen eron Oilersiin kaatessaan kotonaan Kooveen 8-5.Isännät repäisivät eroa toisen erän lopussa kun Tero Tiitu muutti kahdessa minuutissa lukemat 4-4 Viikinkien kahden maalin etumatkaksi. Kaikkiaan Tiitu teki ottelussa neljä maalia ja syötti yhden.

Hitaasti starttasi myös mestari SPV ennen kuin nousi tappioasemasta 13-3-voittoon Nokian KrP:stä. Antti Naskali vei vieraat alussa johtoon, mutta Jari Hankkio tasoitti ennen taukoa. Toisessa erässä Peliveljet ratkaisivat ottelun mättämällä 20 minuutissa peräti seitsemän osumaa. Mikko Kohonen varmisteli kolmella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään asemiaan liigan kaikkien aikojen pisteykkösenä.

Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona Espoossa ottelulla Oilers - NST.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Salibandyn supertähti Eero Kosonen siirtyy Steelersiin

Salibandyn supertähti Eero Kosonen siirtyy Steelersiin

Maailman parhaaksi salibandynpelaajaksi 2018 valittu maalivahti Eero Kosonen on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Hämeenlinnan Steelersin kanssa. 33-vuotias Kosonen liittyy Steelersin F-liigajoukkueen rinkiin jo kuluvalla viikolla.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
LASBille kolme uutta sopimusta

LASBille kolme uutta sopimusta

LASBin miesten liigajoukkueen runko alkaa olla muutamaa pelimiestä vaille kasassa. Rosterissa on tällä hetkellä 21 pelaajaa, mutta luku kasvaa vielä kesken olevien sopimusneuvotteluiden sekä ensi viikolla järjestettävien tryouttien myötä.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää
SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

SalBa teki salibandyhistoriaa - häntäpään asetelma keikahti

Rauman SalBa teki tänään Salibandyliigan historiaa ottamalla kaikkien aikojen ensimmäisen vierasvoittonsa pääsarjassa.

Lue lisää