Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Puolustaja Dan Spang ja HPK sopimukseen

 

Puolustaja Dan Spang ja HPK sopimukseen


HPK on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen San Jose Sharksin toisen kierroksen varauksen puolustaja Dan Spangin kanssa. Spang on pelannut urallaan yhteensä seitsemän kautta AHL:ssa ja kaksi viimeisintä Texas Starsissa. Spangin tehot AHL:ssa 0,42 pistettä per ottelu kertovat pelaajan tehokkuudesta.

- Danilla on erittäin vahva AHL-tausta ja hän pystyy pelaamaan erikoistilanteita ja ennen kaikkea ylivoimaa. Puolustajalle 0,42 pistettä ottelussa on kova tilasto, pohtii HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela.

183-senttinen ja 92-kiloinen Spang on pelaajakoordinaattori Janne Laukkasen mukaan juuri HPK:n etsimä mies.

- Meillä on tilausta Danin kaltaiselle pelaajalle. Hän on kokenut pelaaja ja voi omalla esimerkillään johtaa joukkuetta eteenpäin. Hyvä asia on se, että Dan on pelannut vuoden DEL-liigaa, eli hän tietää mitä isossa kaukalossa pelaamiseen vaaditaan.

Spang nähdään ensi kertaa HPK:n paidassa Ritari-areenalla lauantaina 1.9.2012 klo 16.00 pelattavassa HPK – Ak Bars Kazan – ottelussa.

HPK:n tiedotteesta / UrheiluHämeenlinna


Takaisin edelliselle sivulle


Hämeenlinnan Pallokerho ry - logo

HPK - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



HPK lainaa Tarmo Reunasen New York Rangersilta

HPK lainaa Tarmo Reunasen New York Rangersilta

HPK ja Tarmo Reunanen ovat solmineet toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen. Puolustaja liittyy HPK:n joukkueen vahvuuteen keskiviikkona.

Lue lisää
HPK ja Jared McIsaac vuoden sopimukseen - Kainulaisen tryout johti sopimukseen

HPK ja Jared McIsaac vuoden sopimukseen - Kainulaisen tryout johti sopimukseen

HPK on solminut kautta 2020–2021 koskevan pelaajasopimuksen Jared McIsaacin kanssa. Kanadalaispuolustaja saapuu Hämeenlinnaan Detroit Redwingsin organisaatiosta. Hyökkääjä Harri Kainulaisen tryout-jakso tuotti loppukauden sopimuksen.

Lue lisää
MM-kisojen All Stars-maalivahti palaa HPK Kiekkonaisiin

MM-kisojen All Stars-maalivahti palaa HPK Kiekkonaisiin

HPK Kiekkonaiset ja Meeri Räisänen ovat solmineet kautta 2020-2021 koskevan pelaajasopimuksen. Räisänen palaa Kerhon maalinsuulle kahden kauden tauon jälkeen.

Lue lisää
HPK ja Petri Kontiola vuoden sopimukseen

HPK ja Petri Kontiola vuoden sopimukseen

HPK on solminut yksivuotisen sopimuksen 35-vuotiaan Petri Kontiolan kanssa. 11 viimeistä kautta KHL:ää pelannut Kontiola liittyy HPK:n joukkueeseen elokuun viimeisenä päivänä.

Lue lisää
HPK ja Valtteri Puustinen solmivat vuoden jatkosopimuksen

HPK ja Valtteri Puustinen solmivat vuoden jatkosopimuksen

HPK ja Valtteri Puustinen ovat solmineet jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2021–2022.

Lue lisää
HPK sopimuksiin Juuso Ikosen ja Daniel Lebedeffin kanssa

HPK sopimuksiin Juuso Ikosen ja Daniel Lebedeffin kanssa

HPK Liiga Oy on solminut pelaajasopimukset hyökkääjä Juuso Ikosen ja maalivahti Daniel Lebedeffin kanssa. Ikosen sopimus on yksivuotinen ja Lebedeffin 1+1-vuotinen seuran optiolla.

Lue lisää