Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Laakso, Tuulola ja Mielonen Kerhon pakkikalustoon

 

Laakso, Tuulola ja Mielonen Kerhon pakkikalustoon


HPK on solminut pelaajasopimukset Aleksi Laakson, Marko Tuulolan ja Juho Mielosen kanssa. Laakson sopimus on kolmivuotinen ja Tuulolan sekä Mielosen sopimukset ovat yksivuotisia. Mielosen sopimus sisältää lisäksi seuraoption kaudesta 2013–2014. Kaikki kolme puolustajaa ovat vakuuttaneet HPK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selinin ennen kaikkea kovalla sisäisellä palolla pelata oranssille.

- Aleksi antoi hyvät näytöt viime kaudella Hämeenlinnassa. Ja selvää on, että hänen taitavuutensa on huomattu muuallakin, onhan hän tällä hetkellä Jukka Jalosen EHT-ryhmässä. Hän on erittäin motivoitunut ja valmis kohtaamaan haasteet ennen kaikkea fysiikkapuolella, kertoo Selin.

HPK-ikoniksi ja senseiksi kutsuttu Marko Tuulola ei ollut vielä valmis laittamaan hokkareita naulaan vaan täyttää valmennusjohdon toiveen jatkaessaan joukkueessa.

- Tuuski on kokenut, tasokas pelaaja. On hyvä saada hänet joukkueeseen, sillä kokemusta on huima määrä. Tuuski on erittäin motivoitunut ensi kaudesta, Selin kommentoi 41-vuotiaan Tuulolan jatkosopimusta.

Mielonen ensikertalainen HPK:ssa

Kerholaisille uusi tuttavuus kolmesta puolustajasta on Juho Mielonen. Mielonen on pelannut menneellä kaudella Ässissä, HIFK:ssa ja Morassa (Allsvenskan). 190-senttinen ja 92-kiloinen, rightin puolelta pelaava Mielonen HPK:n valmennuksen mukaan hyvin liikkuva puolustaja, joka hakee tulevalla kaudella uutta nostetta.

- Valmensin Juhoa pari vuotta sitten ja tunnen hänet erittäin hyvin. Näytöt puhuvat puolestaan, kommentoi Selin, joka jatkaa vielä seuraavat kaksi viikkoa maajoukkueen valmennusryhmässä.

HPK:n tiedotteesta / UrheiluHämeenlinna


Takaisin edelliselle sivulle


Hämeenlinnan Pallokerho ry - logo

HPK - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


AleksiLaakso

Aleksi Laakso

16.3.1990 Seinäjoki
Tiedot

MarkoTuulola

Marko Tuulola

7.2.1971 Hämeenlinna
Tiedot


Vesterinen, Huttunen, Päivärinta ja Aaltonen jatkosopimuksiin

Vesterinen, Huttunen, Päivärinta ja Aaltonen jatkosopimuksiin

HPK on tehnyt kaksivuotiset jatkosopimukset Roope Vesterisen, Heikki Huttusen, Sami Päivärinnan ja Samuli Aaltosen kanssa.

Lue lisää
David Noël Kerhoon loppukaudeksi

David Noël Kerhoon loppukaudeksi

HPK ja puolustaja David Noël ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen. Noël saapuu Suomeen loppuviikon aikana.

Lue lisää
Ronalds Kenins vuokralle Kerhoon 8.1.2025 asti

Ronalds Kenins vuokralle Kerhoon 8.1.2025 asti

HPK vahvistaa rivejään vuokraamalla latvialaishyökkääjä Ronalds Keninsin 8.1.2025 asti.

Lue lisää
HPK ja Adam Brodecki purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

HPK ja Adam Brodecki purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä

HPK:n ja Adam Brodeckin sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
HPK vapautti Lehtosen tehtävästään - Manner HPK:n päävalmentajaksi

HPK vapautti Lehtosen tehtävästään - Manner HPK:n päävalmentajaksi

HPK Liiga Oy:n hallitus on vapauttanut Maso Lehtosen ja Mikko Sirento-Mannisen tehtävistään. HPK:n päävalmentajaksi loppukauden mittaisella sopimuksella Mikko Manner. Olli Hällfors liittyy HPK:n valmennusryhmään.

Lue lisää
HPK lainaa Tarmo Reunasen New York Rangersilta

HPK lainaa Tarmo Reunasen New York Rangersilta

HPK ja Tarmo Reunanen ovat solmineet toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen. Puolustaja liittyy HPK:n joukkueen vahvuuteen keskiviikkona.

Lue lisää